Jo 100 vuotta sitten tiedettiin, että kuljettajan käyttämä taksamittari on hyödyllinen vain, jos sen käyttöä valvoo ulkopuolinen taho. Taksamittarit asennettiin auton ulkopuolelle ja varustettiin lipulla, jotta passipoliisi kadun varressa pystyi varmistamaan ohi ajavan auton asianmukaisuuden. Sittemmin mittari siirrettiin auton sisälle, mutta ulos näkyvä valvonnan mahdollistava lippu jäi.
Verohallinto totesi 1980-luvun alussa taksien kirjanpidon niin epäluotettavaksi, että siirtyi tekemään verotuksen oman arvionsa mukaan. Koska autoilijat halusivat välttyä ankarilta arvioveroilta, ne ryhtyivät keräämään datan ajoista erityisen läpinäkyvästi taksamittarille. Tämän myötä Suomi oli varmasti ensimmäinen maa, jossa myös korttimaksut onnistuivat taksissa ja jossa joka kyydistä oli mahdollista saada kuitti. Kun tulot raportoitiin joka tapauksessa tarkasti, autoilijan oli sama hyväksyä myös pankkitilillä näkyvät korttimaksut ja antaa asiakkaalle kuitti.
Käteinen on 2020-luvun kuluessa hävinnyt maksamisesta lähes kokonaan. Nykyisin 95 % kuljetuksista näkyy tilauksen välittävän ja palvelun laadusta vastaavan päämiehen järjestelmissä. Luotettavin lähde verotustietojen keräämiseen olisikin tilauksia hallinnoivan päämiehen järjestelmät, ei yksittäisen kuljettajan käsin taksamittarille syöttämät tiedot.