Yleensä yhteiskunnan palvelusopimuksissa hankintojen sisällöt ovat vakiintuneet niin, että molemmat osapuolet tuntevat vastuunsa ja halutun palvelun sisällön. Sopimus kaivetaan esiin vasta, kun tulee ongelmia. Monissa taksialan julkisissa palvelusopimuksissa vastuut ja tehtävät ovat kuitenkin jääneet epäselviksi, ja sopimus on suorastaan saattanut haitata palvelun tehokasta ja laadukasta toteuttamista.
Jos palvelussa on ilmennyt ongelmia, pääasiallisesti on nostettu kädet pystyyn. Erittäin harva palvelusopimus on irtisanottu ja sopimussakkoja on käytetty vähän, koska tilaajatahot eivät oikein ole tuntuneet tietävän, mitä niiden kannattaisi vaatia palveluntuottajalta tai miten sopimusta pitäisi muuttaa, jotta siitä tulisi parempi. Entä jos seuraava versio hankinnasta onnistuu vielä nykyistä huonommin?
Poikkeuksetta hankintayksiköiden kanssa keskustellessa syntyy kuva, että koska tilaajalla ei ole kokonaisymmärrystä toimivan hankinnan muodosta, hankinnat muodostuvat sekalaisista, jopa keskenään poissulkevista vaatimuksista. Halutaan esimerkiksi palveluntuottajan toimivan taloudellisesti tehokkaasti, mutta vaaditaan ottamaan kymmenen auton palveluun mukaan 100 autoa. Hankintayksikkö on myös saattanut ottaa sopimusasiakirjojen pohjaksi toisen hankintayksikön laatimat asiakirjat, mutta muuttanut hankintamallin ymmärtämättä sen vaikutusta kokonaisuuteen, jolloin palveluntuottajat ovat päätyneet tuottamaan palvelun jollakin osaamallaan mallilla.
Huomio on suunnattava tehokkuuteen
Taksialan kilpailu on ajautunut kurjistamiseksi: kuka suostuu tekemään saman työn entistä halvemmalla ja suuremmalla joukolla tekijöitä? Ei nähdä, että laadullisesti ja taloudellisesti parempaan lopputulokseen voitaisiin päästä toimimalla tehokkaammin, vähentämällä tyhjäkäyntiä ja optimoimalla kokonaisuutta – samoilla periaatteilla kuin taloudessa yleisesti. Alan historialliset rakenteet, markkinatoimijoiden ansaintamallit ja puutteellinen hankintaosaaminen vaikeuttavat tilanteen hahmottamista ja kehityksen kääntämistä myönteisemmälle uralle.
Taksissa tehokkuutta voidaan lisätä erityisesti keskuksen toiminnalla ja sovittamalla autokapasiteetti vastaamaan tarvetta. Keskus voi esimerkiksi selvittää asiakkaan aikataulut erityisen tarkasti: tarvitseeko asiakas kyydin juuri yhdeksältä, vai olisiko asiakkaalle mieluisampaa hypätä päivittäin puoli tuntia aiemmin joka tapauksessa ohi kulkevaan kuljetukseen, jolloin hänen kulkemansa matkat voisi vaikka kaksinkertaistaa ilman lisäkustannuksia? Tällöin tarvitaan vain yksi taksi kahden sijaan.
Tehokkuuteen tähtäävää mallia toteutetaankin monin paikoin koulukuljetuksissa. Kelan korvaamissa ja hyvinvointialueiden VPL-kuljetuksissa – huolimatta mahdollisesta pyrkimyksestä saada palveluntuottajat yhdistelemään kyytejä – on ongelmana, että toiminnan tehostamisesta on sopimuksissa tähän saakka lähinnä rangaistu palveluntuottajaa taloudellisesti. Mikäli tehokkuuden lisääminen aidosti mahdollistettaisiin ja siitä tehtäisiin taloudellisesti houkuttelevaa, yhteiskunta pystyisi säästämään merkittävästi kuljetushankinnoissa. Samanaikaisesti taksiala kehittyisi ja kuljettajat ansaitsisivat paremmin.