Palkkaa vai palkkiota, työntekijä vai yrittäjä?
Työntekijänä toimivan ei tarvitse tietää mitään, koska työnantajalla on velvollisuus perehdyttää hänet kaikkeen. Yrittäjällä taas on rajaton vastuu siitä, että hän tuntee kaikki toimintaa sääntelevät asiat ja toimii niiden mukaisesti – ääripäät siis kyseessä. Tehokas yhteiskunta ehkä etsisi väliltä sopivan tason, jossa ihmisillä olisi vastuita keskimäärin kohtuullisesti.
Perinteisesti yrittäjästatuksella toimivalle on maksettu samasta työstä palkansaajaa enemmän, koska yrittäjä on kantanut riskit, jotka palkansaajan kohdalla ovat työnantajan vastuulla. Yrittäjästatusta on viime vuosina alustatalouden nimissä pystytty käyttämään siihen, että yrittäjän tulot on päämiehen toimesta painettu alemmas kuin palkansaajan tulot. Jos yrittäjä ei itse pysty pitämään puoliaan päämiestä tai ”alustaa” vastaan, yhteiskunnan mekanismit eivät häntä tue, kuten ne tukisivat palkansaajaa.
Edelliset sata vuotta taksi oli suojattu kisälliammatti. Viranomaiset päättivät sopivan taksikapasiteetin ja hinnoittelun, joilla sekä palvelun saatavuus turvattiin että alalla työtä tekevät pärjäsivät kohtuullisesti. Alalle tultiin palkkatöihin, ja kun kokemusta oli kertynyt riittävästi ja edellinen yrittäjä eläköityi, työntekijä pystyi halutessaan siirtymään yrittäjäksi.
Mikroyrittämisen malli taksialalla ei ole luonnollisen kehityksen tulos, vaan tulos kahdesta teennäisestä mekanismista: Vanhasta taksilainsäädännöstä ja alustatalouden keinona painaa työkustannukset matalaksi.
Maahanmuuttajien tulo taksialalle alkoi pääkaupunkiseudulla 1990-luvulla. Aluksi heitä tuli työntekijöiksi vanhan kisällimallin mukaisesti. Työnantajan rooliin kuului luonnollisesti myös perehdyttäminen suomalaisen työelämän pelisääntöihin.
Kaksikymmentä vuotta sitten palkkasin virolaiset Taimon ja Kallen ajamaan taksia. Virolaisilla oli tapana neuvotella nettopalkasta Suomessa normaalin bruttopalkan sijaan. He totesivat, että heitä ei kiinnosta verojen tai muiden maksujen määrä, vaan se paljonko he saavat tililleen kuukausittain käytettäväksi. Se oli nuorelle työnantajalle haaste, minun piti osata laskea työntekijän veroprosentti jne., jotta pystyin kertomaan heille käteen jäävän palkan. Loppuvuodesta piti jarrutella työntekoa, jotta veroprosentti ei olisi noussut. Kun kerroin, että työntekijän palkasta pidätetään noin viisi prosenttia eläkkeeseen ja työnantaja maksaa lisäksi eläkemaksuja työntekijän hyväksi noin 20 % palkan määrästä, he ilmoittivat suoraan, että ei siinä ole järkeä: eläkemaksujen maksaminen pitää lopettaa ja hyöty kulujen laskemisesta pitää jakaa kahtia, jolloin työntekijät saisivat kymmenen prosenttia enemmän palkkaa ja työnantaja säästäisi saman verran. Oli kova työ saada heidät uskomaan, että järjestelyn muuttaminen ei ole mahdollista. Nyt silloin salskeat miehet ovat jo jääneet eläkkeelle ja ovat olleet tyytyväisiä myös Suomessa tienattuun eläkkeeseen.
Viisitoista vuotta sitten palkatuille kuljettajille tuli muotiin tapa irtisanoutua työstään ja ilmoittaa työnantajalle, että he voivat jatkossa toteuttaa työn yrittäjän statuksella myyden työpanoksensa työnantajalle. He halusivat saada hyötyä kantamalla riskin sairauslomien määrästä, päättää itse maksettavan eläkkeen ja pitämiensä lomien määrästä ja saada siitä suoran hyödyn. Jos on halu tienata rahaa, vuoteen riittää yksi viikko lomaa. Meilläkin moni kuljettaja ilmoitti jatkavansa työtä yrittäjänä.
Homma loppui kuitenkin nopeasti, kun sain kutsun puhuteltavaksi Myyrmäen verotoimistoon. Verovirkailija ilmoitti, että tällaiset moottoriajoneuvon kuljettajan itse itseään vuokraamiset eivät ole mahdollisia, vaan kyse olisi on ”pakkoyrittäjyydestä”, jolta suomalainen yhteiskunta suojelee yksilöä. Yhden miehen yrityksiä oli alkanut syntyä kaivinkonekuskien keskuuteen työnantajien aloitteesta: konekuskilla oli helppo teettää 15 tunnin työvuoroa, kun yrittäjänä toiminut kuljettaja ei voinut vedota työaikalakiin tai vaatia ammattiliiton avustuksella ylityökorvauksia. Virkailija ilmoitti, että tällaisista työvoimavuokrauksesta maksetuista laskuista syntyneitä ALV-vähennyksiä ei tulla hyväksymään. Niin ollen käytäntö loppui alkuunsa.
Kymmenen vuotta sitten 2015 pakolaiskriisin jälkeen Suomessa oli parikymmentätuhatta työkykyistä ja -haluista miestä, mutta ei työpaikkoja palkata heitä tuottavaan työhön. Taksilain muutoksen ja alustataloudeksi kutsutun toiminnan noustessa keskusteluun mediassa alettiinkin puhua aiemmin paheksutusta toiminnasta hyväksyvään sävyyn. Kun aiemmin ajateltiin, että työntekijä on oikeutettu kohtuulliseen tuloon, niin ajatus kääntyikin nyt ympäri: kuljettaja on itse vastuussa riittävästä tulostaan ja jos joku tarjoaa kolme euroa tunnissa tuloa, se on parempi kuin ei mitään.
Jos ihmisellä ei ole perusymmärrystä yhteiskunnan toimimisesta, esimerkiksi, että mikä on työntekijän ja yrittäjän ero, hän ei todennäköisesti kyseenalaista saamiaan ohjeita. Kun kansainvälinen yritys Uber käskee taksinkuljettajaksi haluavaa perustamaan y-tunnuksen netissä, hakemaan liikennelupaa ja ostamaan auton lainalla, asiasta enempää ymmärtämätön tekee annetun ohjeen mukaisesti. Sen jälkeen ajetaan asiakaskyytejä ja käytetään tilille kertyneitä rahoja, edelleen usein hyvin kevyellä yritysosaamisella. Suomessa verottaja, eläkeyhtiöt ja muut mahdolliset tahot aktivoituvat kyselemään omiensa perään vasta vuosien päästä. Silloinkin voi vielä vuoden jättää vastaamatta kyselyihin – postilokeroon mahtuu täytettä.
Tällä hetkellä taksialalla ihmisen työn hinta on painettu yrittäjästatuksella toimivia maahanmuuttajia hyväksikäyttäen niin alas, että palkkatyönä työn teettäminen on melkein mahdotonta.
Yrittäjästatuksella maksettavat eläkemaksut on painettu yrittäjästatuksella toimivia maahanmuuttajia hyväksikäyttäen niin alas, että palkkatyönä teetätetty työ kiinteine eläkemaksuineen on melkein mahdotonta.
Lomien pitäminen on yrittäjästatuksella toimivia maahanmuuttajia hyväksikäyttäen painettu niin vähiin, että palkkatyönä teetätetty työ palkallisina lomineen on melkein mahdotonta.
Riskin hinnoittelu autokaluston rikkoontumisesta tai auton arvon laskusta on painettu yrittäjänä toimivaa maahanmuuttajaa hyväksi käyttäen niin alas, että normaalien yritystoiminnan riskien hinnoittelumallit on mahdottomia noudattaa.
Taksinkuljettajan työ on erittäin hyvä ammatti maahanmuuttajalle tai kouluja käymättömälle kantasuomalaiselle. Kuitenkin, koska heillä ei välttämättä ole riittävää tietotaitoa kantaa yrittäjätoiminnan riskejä, niin työ pitäisi järjestää niin, että riskit osoitetaan sille taholle, joka osaa ja pystyy kantamaan kyseiset riskit.
Edellä kuvatuista syistä maailman parhaalla taksialalla taksityö pitäisi tehdä aina palkansaajana. Kuljettajan työnantajana voi toimia joko suoraan asiakasmarkkinoilla toimiva Menevä tai Uber, tai kuljettajamarkkinoilla toimiva kymmenkunta kuljettajaa työllistävä “Sepon Taksi Oy”, joka pystyy kantamaan yrittämiseen kuuluvat riskit.